Finish;   English;   Swedish;

PRO TIP

Iho on hyvä valmistella laserhoitoja varten. Jos ihosi on vaalea, sinun on hyvä käydä kemiallisessa kuorinnassa ennen laserhoitoa. Jos ihosi on tumma, käy Spot Eraser -toimenpiteessä ennen laserhoitoa.

Kuorinnan ja laserhoidon yhdistelmä takaa parhaan ja tasaisimman lopputuloksen.

Aknen ja aknearpien hoito

 

Akne on iho-ongelmista yleisin, ja se haittaa lähes jokaista ihmistä jossakin elämänvaiheessa. Taudin puhkeamiseen vaikuttavat useat tekijät, kuten hormonaaliset muutokset, tietyt lääkeaineet, elintavat ja joskus myös kosmetiikkatuotteiden ainesosat. Lopullista syytä akneen ei ole löydetty, ja edelleen on epäselvää, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat aknen syntyyn ja paranemiseen.

Useimmiten aknea esiintyy nuorilla, joskin joillakin ihmisillä se saattaa puhjeta kolmannella vuosikymmenellä ja kestää aina keski-iän loppuun asti. Usein ihmiset puristelevat finnejä, ja tämä saattaa johtaa tulehduksiin ja joissakin tapauksissa pysyviin arpiin. Myös valkopäiden puristelu pahentaa tulehdusreaktiota ja levittää bakteeria entistä laajemmalle. Suurentuneet talirauhaset näkyvät mustapäinä ja valkopäinä. Valkopäät ovat tukkeutuneita talirauhasia, jotka kuuluvat taudin luonteeseen. Tukkeutuneet valkopäät houkuttelevat paikalle talia hajottavia bakteereita, ja hajoamistuotteet aikaansaavat tulehduksen, joka aknessa ilmenee märkänäppylöinä (pusteleina) ja suurempina onteloina (kystina). Märkänäppylät ja kystat arpeutuvat herkästi ja voivat olla kipeitä.

Finnit ja aknearvet saattavat vaikeuttaa tai jopa lamaannuttaa ihmisen sosiaalista elämää.

Jokainen akneiho on erilainen. Siksi tarvitaan myös erilaisia hoitomuotoja.

 

TULOKSIA

Aknea voidaan hoitaa monella eri tekniikalla. Kaikkia tehokkaita ja tuloksellisia hoitomuotoja yhdistävät seuraavat tekijät:

  1. Hoito tasapainottaa talintuotantoa.
  2. Hoito tasapainottaa ihon mikrobitoimintaa.
  3. Hoito poistaa kuollutta ihosolukkoa huokosista.
  4. Hoito vähentää ja poistaa tulehdusta.
  5. Hoito supistaa ihohuokosia.

Salisyylihappokuorinta 

 

Salisyylihappokuorinta on yksi yleisimmistä toimenpiteistä aknea hoidettaessa. Salisyylihappo pääsee tunkeutumaan syvälle ihohuokosiin, joissa aknen juurisyyt piilevät. Salisyylihappo hillitsee talirauhasten toimintaa. Kun talintuotanto tasapainottuu, myös finnien ja epäpuhtauksien määrä vähenee.

Salisyylihapolla on akneihon kannalta muitakin hyviä ominaisuuksia. Happo supistaa laajentuneita huokosia sekä parantaa tulehduksellista aknea. Myös aknen aiheuttamat värivauriot tasoittuvat jonkin verran.

Salisyylihappokuorintaa suunnittelevan kannattaa ottaa huomioon, että tuloksiin tarvitaan sarjahoitoa. Yksi kuorinta kirkastaa ihon pintaa ja hillitsee talin eritystä hieman, mutta todelliset tulokset vaativat neljä hoitokertaa.

Laserhoidot 

Laserhoidot tarjoavat ongelmaan tehokkaan ja turvallisen ratkaisun. Uusin kehitys laserteknologiassa antaa mahdollisuuden hoitaa aktiivista aknea ja aknearpia. Laser tunkeutuu ihoon vahingoittamatta sitä. Hoito vaikuttaa talirauhasiin, joiden kiihtynyt toiminta on useimmiten syypää finnien ja muiden epäpuhtauksien syntymiseen.

Aknearpien hoitoon laseria on käytetty jo pitkään. Laser kuorii ihon pinnalta mikrokerroksen. Toisin kuten kemiallisissa kuorinnoissa ja mikrohionnassa lääkärin on laserilla helpompi kontrolloida kuorinnan syvyyttä. Kuorinnan syvyys riippuu siitä, onko hoito tarkoitettu lievään vai vaikean arpikudoksen hoitoon. Laser tuhoaa arpisen ihon jo muutamassa päivässä, ja kuorinnan jälkeen uusi, terve iho pääsee muodostumaan.

Osta aknen täsmähoito verkkokaupasta normaalia edullisemmin.

 

Ihon valmistaminen laserhoitoon on äärimmäisen tärkeää, jotta laserhoidon lopputulos olisi tasainen ja virheetön. Ihon valmisteluvaiheesta käytetään nimitystä “Skin Conditioning”. Skin Conditioning -vaiheessa iholle tehdään yleensä joko kemiallinen kuorinta tai Spot Eraser -toimenpide. 
Skin Conditioningissa käytettävä kuorintatuote valitaan ihotyypin mukaan. Yleensä vaalean tai melko vaalean ihon valmistelussa käytetään mietoja kemiallisia kuorintatuotteita. Keskitumma/tumma iho valmistellaan laserhoitoon Spot Eraser -hoitorutiinilla. Kysy lisää lääkäriltämme.

 

Sarjahoito laserilla – aknen täsmähoito

Cityklinikka tarjoaa uudenlaisen, äärimmäisen tehokkaan sarjahoidon akneihon parantamiseen. Toimenpiteessä laservalo kohdistetaan tarkasti ja kontrolloidusti talirauhasiin. Talirauhasten liikatoiminta loppuu, jolloin iho-ongelmat vähenevät ja loppuvat vähitellen täysin. Myös laajentuneet ihohuokoset pienenevät merkittävästi.

Hoito tehdään 3-4 kertaa viikon tai kahden viikon välein. Ihon kunto ja ulkonäkö paranevat vielä hoitosarjan päätyttyä.

Suosittelemme kaikille laserhoidossa käyneille jälkihoitotuotteeksi Laserat™-voidetta, joka lievittää tehokkaasti kaikkia laserhoitoihin liittyviä sivuoireita.

 

Twinlight-laser aknearpien hoitoon

Twinlight-laserhoidossa käytetään kahta erilaista laserhoitoa, Nd:YAG- ja Er:YAG-laseria. Twinlight onkin markkinoiden tehokkain aknearpien hoitomuoto.

Twinlight vähentää tulehduksia tunkeutumalla ihon kerroksiin ja lämmittämällä talirauhasia. NdYag-laser nopeuttaa paranemisprosessia ja vähentää aknen uusiutumista. Toisaalta laserhoito perustuu myös laserin kuorivaan ominaisuuteen. ErYag-laser pureutuu ihon kaikkiin kerroksiin hoitaen arpeutunutta ihoa ja stimuloiden kollageenin tuotantoa ihossa.

Miten hoito toimii?

TwinLight®-laserhoito on yksinkertainen, tehokas, kolmivaiheinen toimenpide, joka parantaa ihon kaikkien kerrosten rakennetta ja tekee ihosta tasaisen ja kiinteän.

Toimenpiteessä käytettävä Nd:YAG-lasersäde lämmittää ihon syviä kerroksia stimuloiden ihoa tervehtymään, uudistumaan ja jälleenrakentumaan sisältäpäin.
Er:YAG-lasersäde käynnistää uuden, tasaisen ja kiinteän ihon syntymisen.

Vaihe 1.

Nd:YAG-lasersäteellä käsitellään iho kaksi kertaa. Säteet tunkeutuvat kontrolloidusti ihokudoksiin. Kudokset lämpenevät, talirauhasten toiminta tasapainottuu ja iho tulee valmiiksi fraktionaalilaserkäsittelyä varten.

Vaihe 2.

Fraktionaalikäsittely: Vanha, huonokuntoinen iho käsitellään fraktionaalisella Er:YAG-laserilla. Käsitellyt alueet uudistuvat. Tilalle tulee uusi, kiinteä, tasainen ja virheetön iho.

Vaihe 3.

Kuorinta: Iho kuoritaan lopuksi Er:YAG-säteellä. Tämä vaihe täydentää käsittelyn ja poistaa ihon pinnan epätasaisuudet, epäpuhtaudet ja muut virheet.

Twinlight-toimenpiteen jälkeiseen kotihoitoon suosittelemme Laserat™-voidetta.

 

Kuinka monta Twinlight-hoitoa tarvitaan?

Lievän tai keskivaikean aknen sekä pienien ja keskisuurten aknearpien hoitoon saattaa riittää yksi hoitokerta, jolla iho saadaan rauhoittumaan. Vaikeammissa tapauksissa tarvitaan useampi hoitokerta, ja paranemisprosessi tapahtuu asteittain, useamman kuukauden aikana.

TC Plus – modifioitu TCA-kuorinta 

 

TC Plus on uuden sukupolven ei-invasiivinen kemiallinen käsittely, jonka avulla akneiho uudistuu ja rauhoittuu. 

TC Plus on keskivahva kemiallinen käsittely, joka sisältää uudella tavalla stabiloitua trikloorietikkahappoa (TCA). Trikloorietikkahappo eli TCA stimuloi dermiksen syviä kerroksia sekä uudistaa ja tasoittaa ihon pintaa. Toisin kuin vanhan polven TCA-kuorinnat, TC Plus ei vahingoita ihon pintakerroksia millään tavalla. Iho ei hilseile, kuoriudu tai punoita, kuten perinteisten TCA-kuorintojen jälkeen.

Modifioidun TCA:n lisäksi TC Plus sisältää myös mm. manteli- ja kojichappoa. Mantelihappo poistaa nopeasti ihon pinnan kuolleet ihosolut. Sillä on myös antibakteerisia ja antimikrobisia ominaisuuksia, minkä vuoksi se sopii akneiholle. Mantelihappo pienentää ja puhdistaa ihohuokosia sekä kirkastaa ihon pinnan, niin että iho näyttää aiempaa heleämmältä ja terveemmältä. Kojichappo kirkastaa ja vaalentaa ihon pinnan kevyesti.

TC Plus -toimenpide on erittäin tehokas. Se jälleenrakentaa ihon kaikki kerrokset, korjaa ihon virheitä ja sopii täydellisesti myös herkän ihon käsittelemiseen.

Tulokset tulevat esiin neljässä vaiheessa

1. Välitön ihon kirkastuminen näkyy toimenpidettä seuraavana päivänä.
2. Ihon pinnan täydellinen uudistuminen näkyy 3-7 vuorokauden kuluttua toimenpiteestä.
3. Ihon kaikkien kerrosten biostimulaatio näkyy 14 vuorokauden kuluttua toimenpiteestä.
4. Sarjahoidon jälkeen ihon uudistuminen jatkuu vielä 6-12 kuukauden ajan. Ihon rakenne ja ulkonäkö paranevat koko tämän ajan.

Mitä alueita TC Plus -toimenpiteellä voidaan käsitellä?

Kivuton toimenpide sopii seuraavien alueiden elvyttämiseen ja uudistamiseen:

  • kasvot
  • kaula
  • selkä
  • dekoltee
  • kämmenselät
  • käsivarret
  • rintakehä
  • sisäreidet

TC Plus on sarjahoito

Osa TC Plus -hoidon tuloksista näkyy välittömästi ensimmäisen hoidon päätyttyä. Iho tasoittuu ja kirkastuu.

Jo yksi TC Plus -käsittely parantaa ihon ulkonäköä, rakennetta ja toimintaa.
Tulokset näkyvät välittömästi, ja ne paranevat hoitoa seuraavien viikkojen aikana.

Parhaat tulokset saavutetaan sarjahoidon avulla. Tällöin TC Plus -käsittely tehdään 4-6 kertaa viikon välein.

Sarjahoidon tuloksena

  • ihohuokoset supistuvat
  • ihon värierot tasoittuvat
  • akneihon kunto paranee merkittävästi
  • arvet vaalenevat
  • iho kiinteytyy, tasoittuu ja muuttuu napakammaksi
  • juonteet vähenevät
  • pinnalliset ihovauriot häviävät

Spot Eraser -hoito 

Spot Eraser on paikallisesti toimiva ihon tasoitushoito, joka hoitaa tehokkaasti aknea ja uudistaa ihoa.Toimenpiteessä käytetyt aineet sisältävät laajan kirjon aktiiviainesosia, jotka toimivat monella tavalla aknen muodostumisen eri vaiheissa: Spot Eraser -hoito uudistaa ja kuorii ihoa, poistaa epäpuhtauksia ja lievittää tulehdusreaktiota. Lisäksi hoidolla on huomattava antiage-teho, joten se sopii erityisen hyvin aikuisiän aknen hoitoon.

Spot Eraser on turvallinen, helppo ja erittäin nopea hoito. Se sopii kaikille ihotyypeille, myös erittäin herkälle iholle. Jo ensimmäinen toimenpidekerta rauhoittaa ihoa. Parhaat tulokset saadaan neljän toimenpidekerran sarjahoidolla.

Mesoterapia 

Mesoterapia on mini-invasiivinen hoito, jonka suosio on viime vuosina noussut joka puolella maailmaa. Mesoterapia tehdään sarjahoitona. Sen avulla hoidetaan monenlaisia iho-ongelmia. Osa mesoterapiahoidoista sopii erinomaisesti rasvaisen, epäpuhtaan ja akneihon hoitamiseen.

Valitse itsellesi sopivin mesoterapiamenetelmä!

Voit valita kahdesta mesoterapiamenetelmästä itsellesi sopivimman.

a) Lääketieteelliset mesoterapiapistokset (ajanvaraus sairaanhoitajalle tai lääkärille)
b) Hemmotteluhoidon sisältävä mesorullaus/mikroneulaus (ajanvaraus kosmetologille)

Mesorullaus sisältää kasvojen puhdistuksen ja mikroneulauksen laadukkaalla mesorullalla. Neulaushoidon jälkeen kasvoille levitetään Norel Dr. Wilsz -silkkiproteiininaamio, joka rauhoittaa ja kiinteyttää ihon. Silkkiproteiininaamion vaikuttaessa kosmetologi tekee rentouttavan hartiahieronnan.

Mesoterapian teho ja hoidon kulku

Mesoterapiassa hoidetaan laajoja ihoalueita toisin kuin monissa muissa injektiohoidoissa.

Mesoterapiahoidon teho on aina kahdensuuntainen:
1. Sarjapistokset stimuloivat ihoa uudistumaan sisältäpäin.
2. Hoidon vaikuttavat aineet ratkaisevat välittömästi ihon erityisongelmia, kun aktiiviaineet pääsevät ihon pinnan läpi juuri sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Mesoterapiassa ihoa hoidetaan mikroinjektioilla. Ihon ylimpiin kerroksiin (epidermis ja dermiksen yläosa) viedään sarjapistoksilla aktiiviaineita, jotka parantavat akneihon kuntoa, tasoittavat pinnallisia virheitä ja arpia, tasoittavat ja kiinteyttävät ihon pintaa, korjaavat ihon värivirheitä ja tasapainottavat akneihon talintuotantoa. Hoito sopii kasvoille, selän, kaulan ja rintakehän alueille, sääriin, käsivarsiin ja kämmenselkiin.

Mesoterapiaa annetaan sarjahoitoina 4-7 kertaa noin viikon välein. Ihon kunnon ja ulkonäön paraneminen näkyy jo muutaman mesoterapiahoidon jälkeen. Parhaiten tuloksen huomaa sarjahoidon päätyttyä. Koska mesoterapia stimuloi ihoa uudistumaan sisältäkäsin, ihon kunnon ja kiinteyden paraneminen jatkuu vielä 6-12 kuukautta sarjahoidon päättymisen jälkeen.

Mesoterapiahoitoja voidaan tehdä ympäri vuoden, myös kesällä.

Multivitamin BCAE tai Meso-Revitalizing sopivat akneiholle

  • kuorii kevyesti ihoa, jolloin nuoret ihosolut siirtyvät ihon pintaan
  • sopii erinomaisesti rasvaisen ihon tehohoitoon
  • tasapainottaa ihon talintuotantoa
  • vähentää silmänympärysihon tummuutta ja turvotusta
  • stimuloi ihoa uudistumaan vielä sarjahoidon päätyttyä

Norel Dr Wilsz -kasvohoito akneiholle

HELSINKI ja TURKU

Hoito sopii rasvaiselle ja akneiholle, olipa kyse sitten teini-iän akneongelmista tai aikuisiän aknesta. Hoito täydentää erinomaisesti muita aknen hoitoon suunnattuja toimenpiteitä, esim. Twinlight-laserhoitoa, kuorintoja sekä mesoterapiakäsittelyjä.

Tuloksia

  • detox-vaikutus – iho alkaa parantaa itseään sisältäkäsin
  • ihon talituotanto tasapainottuu
  • akneen liittyvät epäpuhtaudet vähenevät
  • tulehdus ihossa vähenee
  • iho kirkastuu

Sarjahoito

Kasvohoito voidaan tehdä jonkin muun aknetoimenpiteen jälkihoitona. Tällöin riittää yksi kerta. Mikäli aknea ei ole hoidettu laserilla, kuorinnalla tai mesoterapialla, Norel Dr Wilsz -kasvohoito kannattaa tehdä sarjahoitona: kahdesti viikossa 4-6 kertaa.

Ota yhteyttä

Me tahdomme antaa aikaamme sinulle. Konsultaatiokäynnillä voit keskustella esteettisen lääketieteen ammattilaisen kanssa luottamuksellisesti juuri niistä asioista asioista, joihin etsit ratkaisua.

Ensimmäinen konsultaatiokäynti Cityklinikalla on aina maksuton, eikä se sido sinua mihinkään.

Varaa aika maksuttomaan konsultaatioon nyt.

Hinnat

Aknen hoitomuodotHintaKampanjahinnoitteluKlinikka
Salisyylihappokuorinta
SARJAHOITO (4 krt)
466 €VerkkokauppakampanjaHelsinki
Turku
Lahti
Tampere
Lohja
Riihimäki
Hyvinkää
Salo
Aknen täsmähoito laserilla120 €/kertaNeljän kerran sarjahoito nyt 400 €Helsinki ja Turku
TCA-kuorinta349 € / ensimmäinen kuorintaSeuraavat hoidot vain 299 €Cityklinikka Helsinki, Turku, Lahti
TC Plus - keskivahva, modifioitu TCA-kuorinta
269 € / ensimmäinen hoitoSeuraavat hoidot vain 199 €Cityklinikka Helsinki, Turku, Lahti
Spot Eraser -käsittely
sairaanhoitaja
269 € / ensimmäinen käsittelySeuraavat hoidot vain 199 €Cityklinikka Helsinki, Turku, Lahti
Spot Eraser -käsittely
lääkäri
399 € / ensimmäinen käsittelySeuraavat hoidot 299 €Cityklinikka Helsinki, Turku, Lahti
Multivitamin BCAE -mesoterapia 149 € / ensimmäinen hoitoSeuraavat hoidot vain 99 €Cityklinikka Helsinki, Turku, Lahti
Norel Acne -kasvohoito akneiholle80 €Cityklinikka Helsinki
Hinnat ovat voimassa toistaiseksi.

Twinlight™-laser aknearville



Lue lisää.

UUDET HINNAT 6.3.2017 ALKAEN



Klinikka

Pieni alue, esim. otsa690 €Cityklinikka Helsinki ja Cityklinikka Turku

Ajanvaraus: 0201 777 288
Posket990 €Cityklinikka Helsinki ja Cityklinikka Turku
Posket ja alakasvot1290 €Cityklinikka Helsinki ja Cityklinikka Turku

Ajanvaraus: 0201 777 288
Koko kasvot1490 €Cityklinikka Helsinki ja Cityklinikka Turku

Ajanvaraus: 0201 777 288
Arven tasoitus (alle 10 cm)alk. 266 €Cityklinikka Helsinki ja Cityklinikka Turku

Ajanvaraus: 0201 777 288
Arven tasoitus (yli 10 cm)alk. 700 €Cityklinikka Helsinki ja Cityklinikka Turku

Ajanvaraus: 0201 777 288